
Päivä alkoi tavalliseen tapaan aamupalalla, sääbriefingillä ja opettajan kanssa jutustelulla.
Tällä kertaa taivas oli täysin pilvetön ja tuuli kovaa pohjoisesta. I ja J lensivät opettajan kanssa Duo Discuksella ja yksin ja minä sain ASW-28:n koko päiväksi käyttööni. Lounaan jälkeen oli lentoonlähdön aika ja sain hinauksen 13.50.

Tällä kertaa otin hinauksen kentän kaakkoispuolelle parin km:n päässä olevalle rinteelle joka nosti erinomaisesti. Olin saanut luvan käyttää St Aubanin pohjoispuolella olevaa Sisteronin kenttää toisena laskupaikkana tarvittaessa joten reviirini laajeni pohjoiseen reilusti. Ei kestänyt kauaa kunnes kelasin tarpeeksi korkeutta seuraavalle vuorelle liitämiseen ja siitähän se matkanteko alkoi.

Otin talteen GPS-trackin koko lennosta ja se löytyy nyt alempaa. Kerrottakoon että kiersin kentästä pohjoiseen olevat vuoret myötäpäivään ja todettuani homman helvetin hauskaksi kiersin ne toiseen kertaan.
Kävin parhaimmillaan 2700 metrissä ja keli oli todella hyvää koko ajan. Keskinopeutta en mitannut mutta pitkät 150-200km/h liidot eivät olleet harvinaisia. Rinteitä pitkin ajellessa
ja/tai aallossa korkeuskaan ei huvennut. Keli oli monessa paikassa kovin turbulenttista
kovan tuulen vuoksi joten videokameraa en ottanut edes esille kertaakaan. Muutaman valokuvan otin sekä videopätkää kännykkäkameralla. Laitan ne nettiin suomeen päästyäni.

Lento oli pakko päättää klo 16.50 koska jalat olivat jäässä urheilukaupasta ostetuista vuoristokauriinkarvaisista teknovillasukista huolimatta ja rakko meinasi ratketa. Korkealla on kylmä ja ylipukeutuminenkaan ei tahdo aina riittää. En ollut ainoa vaivasta kärsivä - moni perässä laskeutunut heti toosasta noustuaan juoksi pusikkoon tyhjentämään rakkonsa.
GPS:n taltioitui seuraavanlainen tracki:
Gliding in St Auban, friday
Map your trip with EveryTrail
Tanskalaisvahvistuksemme sai kulta-c-nousun eli 3000m omin avuin ja tarjosi kierroksen baarissa illalla. Iltaruoat kävimme syömässä pienessä pizzeriassa (josta Ipe ei tykännyt). Pizzat ja jälkiruoat olivat maukkaita ja eipä taida olla suomessa montaa pizzeriaa joka paistaa pizzat puu-uunissa.
Huomenna onkin viimeinen lentopäivä tällä reissulla, onneksi on luvattu hyvää keliä.

No comments:
Post a Comment