


Vihdoin kunnon lentopäivä.
Aamulla J lähti Falke-mopulla katsastamaan maastolaskupaikkoja opettajan kanssa. Sillä aikaa I:n kanssa valmistelimme purjekoneet lähtövalmiiksi. Tietysti ensimmäisenä lähtevät koneet ovat hallissa perimmäisinä. Sain myös tyyppikoulutuksen koneiden maassa kuljetukseen käytettäville golfkärryille ja ajelinkin sellaisella muutaman koneen gridiin.
Sitten kun opettaja ja J laskeutuivat ja pääsin vuorostani ilmaan. Sain kahden tunnin turneen läheisillä vuorilla ja katselimme vähän maastolaskupaikkoja sekä Sisteronin lentokentän. Vaikka pääsimme painamaan aallossa ja rinnetuulessa, keli oli ilmeisesti aika vaikea. Loppumatkasta opettaja otti ohjaimet maastolaskun välttämiseksi koska muutama rinne ei toiminutkaan odotetusti.
Tähän on varmaan turha mainita kuinka mahtavaa on painaa muutaman metrin päässä pystysuoraa kalliorinnettä pitkin. Maisemat olivat myös oikein mielyttävät yli 2km korkeudelta. Valitetavasti parhaissa rinteissä oli niin kova ruuhka ettemme niissä halunneet olla.
Kotijoukkojen riemuksi otin myös vähän videota alkumatkasta. En usko että voin pistää sitä Internetiin ennen Suomeen palaamista joten malttakaa siihen asti. Lentokentän Internet-yhteys on nääs surkean hidas. Jos on asiaa niin suosittelen viestimään irkissä tai tekstiviestillä.
Sitten takaisin asiaan. I lensi yksipaikkaisella myös pari kunnon lentoa kentän lähellä ja J Duolla yli 2 tuntia illan päätteeksi. Illalla kuulin eräältä tanskalaiselta pilotilta eräistä italialaisista piloteista jotka olivat ajamassa Italiaan sunnuntaina. Aikataulut synkkasivat niukasti mutta tämänhetkinen paluusuunnitelma on ajaa italialaisten kyydissä Geneveen sunnuntaiaamuna, junalla Milanoon ja bussilla lentokentälle. Jos en ehdi jostain syystä 11.19 junaan, en myöskään ehdi paluulennolle. Riski on hyväksyttävissä, sillä vaihtoehtoinen matka julkisilla lauantaina sekä hotelliyö maksaisivat noin 140€ ja yksi lentopäivä menisi hukkaan.
Illan päätteeksi kävimme syömässä elokuvateatterin viereisessä ravintolassa maittavan illallisen.
No comments:
Post a Comment