Sunday, May 16, 2010

Lauantai Moskovassa





Herätys klo 8 paikallista aikaa. Junassa sai nukuttua yllättävän hyvin vaikka kyyti oli keikkuvaa. Korvatulpat kannattaa olla mukana. Konnari toi hyvää teetä aamupalaksi ja kohta olimme Moskovan asemalla. Lento lähtisi vasta 17.30 joten aikaa palloiluun oli mukavasti. Edellisenä iltana saimme vihjeen käydä kosmonauttimuseossa. Otimme asemalta metron vndh-pysäkille. Metro oli aika kuppanen mutta asema komea. Metroon ostetaan ilmeisesti kertalippu tiskiltä ja lipulla pääsee portista sisään. Tässä vaiheessa voisi mainita että juuri kukaan ei puhu englantia ja kaikki tekstit on venäjäksi. Onneksi S osaa venäjää ja hommat hoituivat. Itse metron käyttö ei eroa minkä tahansa muun kaupungin metrosta. Siitä miinus että paperisia karttoja ei ollut saatavilla.




Perillä totesimme että kaikki aukeaa vasta kymmeneltä. Kosmonauttimuseo on valtaisan kultaisen puolikaaren alla olevan tintti-raketin alla ja pällistelimme sitä hetken. Sitten painuttiin läheiseen puistoon. Puisto oli suomen mittapuussa valtava ja sieltä löytyi mm. Hiekkaveistoksia, avaruusraketti, suihkukone, kaikenlaisia näyttelyjä, huvipuistoja ja terasseja. Kävimme aamukahvilla terassilla ja blinillä jossain ostarissa. Myöhemmin kävi ilmi että olimme käyneet neuvostoliiton saavutusten puistossa.




Sitten painuimme kosmonauttimuseoon. Yllättäen kaikki tekstit oli vain venäjäksi mutta vanhaa avaruusrautaa oli hauskaa pällistellä. Mieleen jäi erityisesti Vostok, Soyuz ja Lunokhod täysikokoisina maketteina. Valokuvaus oli kielletty, mutta otin lunokhodista kuvan kun joku nainen kuvasi sitä myös. Heti tuli joku valittamaan mutta en tajunnut sanaakaan.




Olikin aika lähteä valumaan kentälle. Otimme monorailin rautatieasemalle jonka ohi lentokentälle menevän junan pitäisi kartan mukaan mennä. Ostimme junaliput ja Kävimme aseman vieressä olevilla myyntikojuilla vetämässä piirakat ja pienen odottelun jälkeen juna tuli.

Juna oli täyteen tungettu vihreä paikallisjuna joka pysähtyi usein. Vaunun molemmissa päissä oli kaupastelijat jotka vuorotellen pitivät muutaman minuutin tuote-esittelyt ja siirtyivät seuraavaan vaunuun. Live-tv-shopissa oli tarjolla mm. Silmälaseja, huiveja, alkoholia, led-valohyrrähelikoptereita ja tupperwarea. Loppumatka muuttuikin mielenkiintoiseksi.

Koitimme epäselvistä kuulutuksista, asemakylteistä ja puutteellisesta kartasta kytätä missä pitäisi jäädä pois, mutta ystävällinen lipuntarkastaja kertoi että oikea pysäkki oli 4 pysähdystä sitten.
Jäimme seuraavalla asemalla pois ja hyppäsimme seuraavaan moskovaanpäin menevään junaan (ilman lippua tietysti). Tällä kertaa osuimme oikealle asemalle.
Asema koostui ratojen välissä olevasta laiturista ja kahteen suuntaan lähtevästä hiekkatiestä. WTF, mistä täältä lähtee airport shuttle?

Pikaisen puhelun ja läheisen kioskin myyjän kanssa juttelun jälkeen selvisi että meidän pitäisi ajaa seuraavalle asemalle ja ottaa siitä bussi. Nyt alkoi olla jo kiire ja pieni paniikki. Lipunmyyjä oli siis myynyt lipun väärälle asemalle ja kentän lähelle menevä airport express-juna menee johonkin eri paikkaan. Ei muuta kuin takaisin laiturille ja seuraavaan moskovasta pois menevään junaan.

Jäimme asemalla pois ja bussin sijaan otimme taksin 500 ruplalla. Ehtisimme sittenkin lennolle. Mutta elämyksiä oli vielä luvassa. Tasoristeys jonka yli kentälle piti päästä oli kiinni ja siihen oli pitkä jono. Odottelimme varmaan 10 minuuttia kunnes puomi nousi. Neuvokas kuskimme kiilasi jonon keulille ja pääsimme taas matkaan.

Olimme pyytäneet ajamaan D-terminaalille, mutta kuskin kaveri oli kertonut että Tseljabinskin lennot lähtevät B-terminaalista joten kuski ajoikin sinne. Kuski soitti kaverilleen uudestaan ja S kävi terminaalissa kysymässä ja kyllä, meidän lentomme lähtisi D-terminaalista kentän toiselta puolelta. Kuski soitti vihaisen puhelun kaverilleen ja lähti ajamaan hullua vauhtia D:tä kohti tietysti sinne vievästä moottoritien rampista ohi ajaen. Onneksi neuvokas kuskimme ajoi seuraavasta rampista ulos ja takaisin motarille väärään suuntaan toista ramppia. Lopulta pääsimme ehjin nahoin viime hetkellä checkinniin ja nopean turvatarkastuksen jälkeen selvisi että lentomme lähtee tunnin myöhässä.

Lento Tseljabinskiin sujui ilman yllätyksiä ja firman autonkuljettaja haki meidät kentältä E:n kämpälle. Joimme T&E kanssa tervetuliaismaljat ja painuimme nukkumaan.

No comments:

Post a Comment